Tähän artikkeliin on koottu hyödyllistä tietoa käytännön asioista, jotka on hyvä tietää suunnitellessa Espanjaan muuttoa.

Ilmoitukset

Suomesta pois muuttaessa pitää siitä ilmoittaa Kelalle, sekä postille ja maistraatille.

Ilmoitus Kelalle pitää tehdä siksi, että oikeutesi Suomen sosiaaliturvaan voidaan määrittää; jos aiot oleskella ulkomaille alle vuoden, säilyy oikeutesi ja muuttosi katsotaan tilapäiseksi. Yli vuoden kestävä oleskelu katsotaan vakinaiseksi muutoksi, jolloin oikeutesi päättyy lähdön hetkellä. Myöskään työskennellessäsi Espanjassa et ole oikeutettu Suomen sosiaaliturvaan, vaikka aikasi ulkomailla kestäisikin alle vuoden.

Jos työpaikkaa ei vielä ole muuton hetkellä, voit hakea Kelasta työttömyystukea. Tukea on mahdollisuus saada kolmen kuukauden ajan ulkomaille, mutta se edellyttää, että täytät tietyt ehdot. Ota hyvissä ajoin ennen lähtöä yhteyttä TE-toimistoosi selvittääksesi mahdollisuutesi.

Muuttoilmoitus tehdään myös postille ja maistraatille. Maistraatti päivittää tietosi väestötietojärjestelmään ja posti edelleenlähettää kirjeesi ulkomaanosoitteeseesi. Mikäli vaihdat asuntoa Espanjassa ollessasi, kannattaa ilmoittaa myös uusi osoite maistraattiin.

http://www.kela.fi/muutto-ulkomaille

https://www.maistraatti.fi/fi/Palvelut/Muuttoilmoitus/Muutto-ulkomaille-tai-ulkomailta-Suomeen/

Työpaikka

Töitä voi etsiä suomalaisista ilmoituskanavista, esimerkiksi työvoimatoimiston sivuilta. Avoimia työpaikkoja löytyy myös EURES-sivuilta, ja jos kielitaitoa löytyy, niin katsoa kannattaa myös Sepen (Espanjan kansallinen työvoimapalvelu) sivut.

Kun hakemukset on lähetetty ja työhaastattelu kutsuu, niin TE-toimisto voi myöntää tukea matkan kustannuksiin, mikäli kyseessä oleva työ kestää vähintään kaksi viikkoa ja 18 tuntia viikossa.

18-35-vuotiaat voivat hakea Eka EURES -tukea ja yli 35-vuotiaat Reactive and relocate -tukea. Tukea on mahdollista saada työhaastattelumatkaan ja työpaikan varmistuttua muuttokustannuksiin ehtojen täyttyessä.

Opiskelu

Jos aiot hakea opiskelemaan Espanjaan, on erittäin tärkeää osata espanjan kieltä. Koulutukset toteutuvat oikeastaan vain espanjaksi, ja vain hyvin pieni osa kursseista on englanninkielisiä. Jotkut koulut saattavat myös vaatia kielikokeen suorittamista hyväksytysti.

Yliopistokelpoisuutta haetaan UNED:lta, ja samalla hakijan aiemmat opinnot hyväksiluetaan ja muunnetaan espanjalaiselle arvoasteikolle. Maisteriohjelmiin haettaessa vastaavuuden tunnustamista ei tarvitse hakea UNED:lta.

Muista, että Espanjan korkeakoulut ovat maksullisia. Lukukausimaksut vaihtelevat, ja yleensä yksityisissä kouluissa ne ovat suurempia. Myös hakuehdot ja siihen tarvittavat asiakirjat vaihtelevat, joten tiedot kannattaa varmistaa suoraan yliopistosta.

Opintotukea on mahdollista saada Kelasta myös ulkomailla opiskeluun, mikäli ehdot täyttyvät.

Mikäli opiskelet jo Suomessa tai olet juuri valmistunut, vaihtoehtona on myös hakea EU:n Erasmus+ -ohjelmaan. Erasmus+ on tukiohjelma, jolla voit hakea ulkomaille vaihtoon tai työharjoitteluun, ja saat siihen mm. taloudellista tukea.

Verotus

Verotuksesi riippuu siitä, muutatko Espanjaan pysyvästi. Pysyvästi muuttaessa maksat verot Suomeen muuttovuoden lisäksi kolmen vuoden ajan. Kolmen vuoden jälkeen sinusta tulee rajoitetusti verovelvollinen, jolloin maksat veroa Suomeen vain jos teet Suomessa tehtävistä töistä. Jos sinulla ei ole asuntoa etkä kuulu Suomen sosiaaliturvan piiriin, alkaa rajoitettu verovelvollisuus jo aikaisemmin.

https://www.vero.fi/henkiloasiakkaat/verokortti-ja-veroilmoitus/suomesta_ulkomaille/

Asunto

Vuokra-asuntoja välittäviä sivustoja löytyy internetistä pilvin pimein, niin englanniksi kuin suomeksikin. Varovaisuus ei ole pahasta; saamme lukea lehdistä vähän väliä huijausten kohteiksi joutuneista ihmisistä. Jos asunto vaikuttaa liian hyvältä ollakseen totta, niin se todennäköisesti onkin!

Asunnon etsimisen voi aloittaa jo Suomessa. Luotettava tapa asunnon etsimiseen on käyttää välitystoimistoa, ja niihin voi ottaa yhteyttä jo ennen Espanjaan saapumista ja kertoa millaista asuntoa etsii. Asuntoa ei kuitenkaan kannata vuokrata tai maksaa takuuvuokria näkemättä sitä ensin. Kuten Suomessakin, kannattaa maksuista ja ehdoista sopia tarkalleen, sekä kuvata asunnossa mahdollisesti olevat viat. Varmista myös, että oikeasti ymmärrät mitä sopimuksessa lukee. Espanjasta löytyy myös suomalaisia välitystoimistoja. Toimistot perivät vuokralaiselta välityspalkkion.

NIE ja residencia

NIE-numeron hankkiminen on kannattavaa, sillä se vaaditaan esimerkiksi pankkitilin avaamiseen. Numero tulee myös tarpeeseen jos aiot työskennellä maassa ja maksaa verosi Espanjaan. NIE-numeroa haetaan paikallisesta ulkomaalaisvirastosta täyttämällä kaavake, jonka lisäksi tarvitaan passi ja kopio siitä, espanjalainen osoite, kaksi passikuvaa sekä todiste NIE-numeron tarpeesta (työsopimus, sopimus kiinteistön ostamisesta tms). Mikäli etsit vasta työtä, voit saada väliaikaisen NIE-numeron kolmeksi kuukaudeksi. Muissa tapauksissa myönnetty NIE-numero on voimassa toistaiseksi.

Kun Espanjassa aiotaan viipyä yli kolme kuukautta, tulisi silloin hakea oleskelulupa eli residenssi. Residenssiä haettaessa saa samalla myös NIE-numeron mikäli sitä ei vielä ole. Residenssiä haetaan paikalliselta viranomaiselta samalla tavalla kuin NIE-numeroakin. Yllä lueteltujen asiakirjojen lisäksi tarvitset myös todisteen siitä, että pärjäät maassa taloudellisesti.

Residenssin voi korvata nykyään kuitenkin rekisteröitymällä asukkaaksi.

Asukkaaksi rekisteröityminen

Kun olet asettautunut uuteen kaupunkiisi, kannattaa rekisteröityä virallisesti sen asukkaaksi. Rekisteröitynä asukkaana voit mm. hakea sairaanhoitokorttia, lapsesi pääsevät paikalliseen kouluun, voit mennä naimisiin ja valita terveyskeskuksesta omalääkärin. Asukkaaksi rekisteröidytään viranomaisille täyttämällä kaavake, esittämällä passi ja kopio siitä sekä todistamalla osoitteesi.

Pankkitili

Muuttaessasi Espanjaan on järkevää avata myös espanjalainen pankkitili. Juoksevat, säännölliset laskut voi laittaa suoraveloitukseen tai voit hakea asuntolainaa. Avaamiseen tarvitaan kaksi asiakirjaa: passi ja todistus tuloista, esimerkiksi palkkakuitti. Vaaditut asiakirjat vaihtelevat kuitenkin pankeittain – jotkut pankit saattavat lisäksi vaatia mm. NIE-numeron.

Vakuutukset

Espanjasta löytyy useita suomenkielisiä toimistoja, joiden avulla voit hankkia itsellesi tarvittavat vakuutukset. Tämä on hyvä tapa hankkia vakuutukset, varsinkin jos et puhu sujuvasti espanjaa. Kuten Suomessakin, myös espanjalaisissa vakuutusyhtiöissä on eroja hinnan sekä ehtojen suhteen, joten eri vaihtoehtoja kannattaa käydä läpi.

Yksityisellä sairausvakuutuksella saat terveydenhuollon julkisen sijaan yksityiseltä. Mikäli hankit auton, on liikennevakuutus pakollinen. Espanjassa on saatavilla myös koti-, lemmikki- ja hautausvakuutuksia. Suomesta on saatavilla matkavakuutuksia, jotka ovat voimassa kolme kuukautta. Ylimenevälle ajalle voi hankkia lisävakuutuksen.

Liittymä

Suomalaiset liittymät toimivat myös Espanjassa, mutta ongelmaksi tulee niiden hinta. Puhelut veloitetaan ulkomaan puhelujen hinnalla. Voit hankkia Espanjasta tavallisen liittymän tai prepaid -liittymän. Voit avata liittymän valitsemasi operaattorin liikkeessä. Liittymän avaamiseksi tarvitset ainakin kopion passistasi tai NIE-numerostasi sekä pankkitilisi tiedot. Osa operaattoreista saattaa vaatia lisäksi muita dokumentteja, kuten todisteen espanjalaisesta osoitteesta (esim. sähkölasku).

Lemmikit

Lain mukaan koiralla tai kissalla tulee olla raivotautirokotus kunnossa, mikrosiru sekä lemmikkipassi. Passin saa hankittua eläinlääkäriltä, joka tarkistaa myös rokotuksen ja mikrosirun. Koiria ei saa pitää irti Espanjassa ja siivoamatta jätetyistä jätöksistä saa sakot. Kissoille kannattaa laittaa kaulapanta, jotta ne erottuvat kulkukissoista.

Varmuuden vuoksi kannattaa ottaa selvää lähialueesi eläinlääkäreistä ja kerätä heidän yhteystietonsa. Kaikissa eläinlääkäreissä ei välttämättä saa palvelua muuta kuin espanjaksi, tai he eivät ole juuri hätäsi hetkellä tavattavissa.

Lisää tietoa tuonti- ja vientiehdoista eläinlajeittain:

https://www.evira.fi/elaimet/tuonti-ja-vienti/eu-jasenmaat-norja-ja-sveitsi/

Kielitaito

Espanjassa englanninkielen taito ei ole itsestäänselvyys. Parhaiten siellä pärjää siis osaamalla espanjaa. Useat tahot tarjoavat kielikursseja, ja Espanjasta löytyy myös on virallisia kielikouluja, joissa voi lisäksi suorittaa kielikokeen.

Myös kastiliaksi kutsutun espanjankielen lisäksi Espanjassa puhutaan alueesta riippuen katalaania, galiciaa ja baskia.

Suomen suurlähetystö Espanjassa

Apua ja neuvontaa asioihin saa suurlähetystöstä. Kansalaisuus- ja notaariasiat, sekä passin hakeminen onnistuvat lähetystön kautta. Espanjassa on useita kunniakonsulaatteja, mutta itse suurlähetystö toimii Madridissa.

Suomen suurlähetystö järjestää myös ennakkoäänestyksiä.

http://www.finlandia.es

Äänestäminen

Vaikka asut Espanjassa, olet silti oikeutettu äänestämään Suomen eduskunta- ja presidentinvaaleissa. Kunnanvaaleissa äänestäminen vaati sen, että olet kirjoilla suomalaisessa kunnassa. Europarlamenttivaaleissa ei voi äänestää kuin yhdessä maassa, joten asuessasi Espanjassa voit ilmoittautua äänestäjäksi Espanjan parlamenttivaaleihin.

Lisää hyödyllistä tietoa ulkomaille muuttavalle:

http://europa.eu/youreurope/citizens/index_fi.htm


Kommentit

Muuttaminen Espanjaan — Ei kommentteja

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *